tiistai 29. marraskuuta 2016

Markuksen työkokeilu

Keväällä 2016 AEKS päätti työllistää IT-osaajan Omniasta valmistelemaan mm. nettisivuja. AEKS otti yhteyttä koulutuskuntayhtymä Omniaan, ja sieltä löytyikin Ohjaamosta sopiva ehdokas. Minä, Markus Silvennoinen, nuori IT-tradenomi Yrkeshögskolan Noviasta, olin ollut työttömänä tasan 200 viikkoa, kun minut kutsuttiin Espoon Ohjaamoon käsittelemään tilannetta TE-toimistovirkailijan kanssa. Olin käynyt Ohjaamossa puoli vuotta aiemmin sopimassa työllistämistuesta ohjaajan kanssa.  Hän sattui olemaan paikalla samaan aikaan, ja kertoi työkokeilumahdollisuudesta. Kiinnostuin,  otin yhteyttä AEKSiin, menin haastatteluun,  ja seuraavalla viikolla puolen vuoden työkokeilusopimus oli allekirjoitettu.
Sopimuksen lopullista hyväksymistä TE-toimistossa hidasti jonkin verran AEKSin y-tunnuksen puuttuminen.  Ehdin jo pelätä, ettei työkokeilusta tulisi mitään. Pian asia saatiin kuitenkin ratkaistua,  ja olin virallisesti työkokeilussa AEKSin tiimissä IT-asiantuntijana. Muut tiimin jäsenet olivat Eila Heikkilä, Marita Modenius ja Tapio Modenius, jotka kaikki ovat AEKSin hallituksessa. Eila toiminnanjohtajana nimettiin pääohjaajakseni. Olin iloinen siitä, että taidoistani olisi vihdoin taas hyötyä työelämässä, ja vieläpä hyvää tahtovalle yhdistykselle. Tiimi oli kannustava, ja sai jopa minut jakamaan hyviä kommentteja.

Ensimmäinen tehtäväni oli perehtyä yhdistysten nettisivustojen nykyisiin trendeihin. Vahvat ja selkeät fontit ovat nyt yleisiä. Mobiililaitetuki ja parhaat käytännöt eivät olleet muuttuneet merkittävästi sitten opiskeluaikojen, mutta uusia työkaluja oli ilmestynyt.

Seuraavaksi sovimme ratkaisun nettisivustolle. Koska sen piti olla halpa ja helppokäyttöinen, ehdotin WordPress-julkaisujärjestelmää. Tiesin WordPressistä jonkin verran, mutten ollut juurikaan käyttänyt sitä. Opiskeluaikoina käytettiin Drupal-julkaisujärjestelmää, ja joissain projekteissa ohjelmoin omat järjestelmät itse.   WP tuntui jotenkin turhan helpolta. Nyt perehdyin siihen kuitenkin avoimin mielin ja se osoittautui ihan hyväksi ratkaisuksi.

Tein sivustosta kaksi luonnosta, joista valittiin selkeämpi vaihtoehto. Sitten oli hienosäädön aika. Yksi tärkeimmistä tehtävistä oli tehdä logo. Luonnoksissa olin käyttänyt yksinkertaista logoa lähinnä esimerkkinä. Eila oli maininnut, että verkosto olisi osana logoa, mutta esimerkki oli tietenkin liian yksinkertainen. Mietin ja kokeilin asioita Adobe Illustrator-ohjelmalla, ja silloin välähti. Päätin kokeilla piirtää ympyröitä ympyrämuodostelmassa, ja vieläpä ohjelmoimalla. Muuttujan avulla pystyin tekemään nopeasti muutoksia esimerkiksi ympyröiden kokoon ja määrään. Koodaaminen kesti tunnin, mutta jos olisin yrittänyt piirtää yhden kuvista itse yhtä tarkasti, siihen olisi mennyt koko päivä. Muutaman hienosäädön jälkeen, logo oli valmis.
 

Lopulta sivusto oli valmis julkaistavaksi. Hommattiin nettihotelli ja verkkotunnus, ja tässä on tulos. Olen myös avustanut tiedustelussa, dokumenteissa, SoMessa jne. Tämän suunnittelutyön lisäksi olen osallistunut AEKSin hallituksen kokouksiin, joissa myös linjataan seuraavat tehtäväni ja niiden ohjaajat.